maanantai 24. kesäkuuta 2013

SKATER BOY AND BALLERINA


Hyvää juhannusta näin myöhästyneesti kaikille lukijoille! Juhannuksena vietettiin pääkaupunkiseudulla eräitä hääjuhlia, joihin tein kakunkoristeen. Mittakaava valokuvissa saattaa näyttää melko hämäävältä, mutta koriste oli todellisuudessa 10 cm korkea. Melkoisen pieniä yksityiskohtia tähän siis sai väkerrellä.

Koristeen toivottiin tuovan esille hääparin harrastuksia ja morsiamella oli hauska idea koristeeseen. Sain malliksi skannatun piirroksen ja tiedostosta aukesi näytölle tähän mennessä suurin haaste kakunkoristeiden osalta. Kuvassa oli sulhanen skeittaamassa ja morsian tanssimassa yhden jalan varpaiden varassa - saman skeittilaudan päällä. Tovi jos toinenkin meni siis pelkästään siihen, että mietin miten ihmeessä saan rakenteellisesti tämän kokonaisuuden toteutettua. Ottaen huomioon, että kyseessä on materiaali, joka on tarkoitettu syötäväksi.

Pitkällisen pähkäilyn ja rakentelun (ja ehkä muutaman paniikin täyteisen hetken) jälkeen sain kuin sainkin koristeen kasaan. Sitten seurasi vielä seuraavana päivänä pienen pienien yksityiskohtien maalaaminen ja koristeen viimeistely. Koriste matkasi pääkaupunkiseudulle styroxipohjan päällä, josta se siirrettiin koristamaan hääkakkua. Onnittelut vielä hääparille!

In English:

I made this wedding cake topper last weekend and it was probably the most difficult cake topper I've ever made. I got a drawing of the decoration from the orderer and she had a very nice idea for the decoration with a skater boy and a ballerina in it. The cake topper looks quite large on the pictures but it's actually only 4 inch tall. So there were a lot of small details to focus on and the structure of the decoration was quite challenging. But luckily I got it done with all the desired features in it!




6 kommenttia:

  1. Moi. Tässä linkki minun ja minun kaverini yhteiseen blogiin. Emme ole vielä ehtineet kunnolla muokkailemaan blogia ja pistäneet kunnolla reseptejä! Mutta Keskiviikkona tulee lisää reseptejä :) Tervetuloa siis lukemaan/repimään reseptejä!

    http://sweetteams.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. That is one cute wedding cake topper!
    Very unusual.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! The idea for this is definitely unique.

      Poista
  3. Ihana koriste. Olet tavoittanut molemmissa hahmoissa jotain tosi somaa :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis koriste. Teetkö siis kakun koristeita tilauksesta?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä teen koristeita tilauksesta nyt laajemminkin :) Voit laittaa sähköpostia, minkälainen koriste olisi mielessä ja jatketaan suunnittelua siitä :) Sähköpostiosoite on paintedbycakes@gmail.com

      Poista

Thank you for your comment!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...