sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

SUKLAINEN KERROSKAKKU - TIERED CHOCOLATE CAKE


Tämän kakun tein ystäväni tupaantuliaisiin. Ystäväni toivoi jotain suklaista kakkua moussetäytteellä ja koristeluun sain täysin vapaat kädet. Ystäväni pitää melko hempeästä tyylistä, joten näillä perusteilla kakusta tuli todella suklainen kerroskakku valkoisin kukkakoristein. Kakussa on mehevä suklaakakku ja täytteenä valkosuklaa-pätkismoussea. Kuorrute on suklaasokerimassaa, jonka alla on ohut kerros suklaakreemiä. Suklaasokerimassan käyttöä kuorrutteena kokeilin nyt ensimmäisen kerran ja yllätyin kyllä positiivisesti jo siitä kun avasin paketin, suklaan tuoksu oli melkeinpä huumaava. Kuorrute oli ihanan suklaista, eikä niin makeaa kuin tavallinen sokerimassa.


Kukkakoristeet tein sokerimassasta ja kukkien keskustoissa on helmenvärisiä nonparelleja. Kakkujen alareunoissa on silkkinauhaa ja pikeerikoristelu. Kun ystäväni leikkasi kakkua, kameroita oli ympärillä lähes yhtä paljon kuin voisi olla hääkakkua leikattaessa. Itseasiassa tällainen kakku voisikin melkein olla hääkakku!

I made this cake for my friend's housewarming party. The cake is a moist chocolate cake with white chocolate and mint chocolate mousse filling. I covered the cake with chocolate fondant which tastes amazing. With white fondant I think this cake would be a perfect wedding cake!



Suklaakakku:
500 g voita
4,5 dl sokeria
6 kananmunaa
9 dl vehnäjauhoja
7 rkl kaakaojauhetta
4 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3,5 dl maitoa

Kostutus:
2,5 dl maitoa

Täyte:
2 levyä (260g) valkosuklaata
5 dl vispikermaa
500g maitorahkaa
1 tl vaniljasokeria
1 pussi (140g) Pätkis-suklaata
7 liivatetta

Suklaakreemi:
200 g voita
4 rkl kaakaojauhetta
2 dl tomusokeria
3 rkl maitoa

Kuorrute:
750 g ruskeaa sokerimassaa, marsipaania tai suklaasokerimassaa

Pikeeri:
1 rkl kananmunan valkuaista
tomusokeria

Koristeet:
valkoista sokerimassaa
helmenvärisiä nonparelleja
valkoista satiininauhaa (tai valkoista sokerimassaa)

Kokoamiseen:
halkaisijaltaan 10 cm kakkupahvi
halkaisijaltaan 15 cm kakkupahvi
pillejä

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele halkaisijaltaan 10 cm, 15 cm ja 20 cm kokoiset kakkuvuoat ja vuoraa vuoat leivinpaperilla. Sekoita keskenään jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaahdoksi ja lisää kananmunat yksitellen sähkövatkaimella vatkaten. Sekoita joukkoon vuorotellen jauhoseosta ja huoneenlämpöistä maitoa. Kaada taikina vuokiin siten, että pienin kakku jää muita matalammaksi. Tee taikinaan kuoppa, jotta kakut kohoavat tasaisesti ja paista noin 1 tunti kunnes kakkuihin työnnettyyn tikkuun ei tartu taikinaa. Anna kakkujen jäähtyä 5 minuuttia vuoassa ja kumoa kakut sitten ritilälle jäähtymään.

Sulata valkosuklaa ja laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Rouhi Pätkis-suklaa ja sekoita rahka, vaniljasokeri ja Pätkis-rouhe keskenään. Vaahdota kerma erillisessä kulhossa. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja liuota liivatteet veteen. Kaada jäähtynyt suklaa rahkan joukkoon ohuena nauhana koko ajan matalalla nopeudella sähkövatkaimella vatkaten. Lisää liivateliemi samoin ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Kääntele kermavaahto rahkaseoksen joukkoon.

Leikkaa jäähtyneet kakut kolmeen kerrokseen. Kostuta ja täytä kakut vuokiinsa ja laita kakut hyytymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Kun kakut ovat hyytyneet, siirrä isoin kakku tarjoilualustalle ja pienemmät kakut kakkupahvien päälle.

Vatkaa kaikki kreemin ainekset huoneenlämpöisinä keskenään sähkövatkaimella. Levitä ohut kerros kreemiä tasaisesti kakkujen pintaan. Kuorruta kakut yksitellen sokerimassalla. Kauli massa ohueksi levyksi ja nosta kaulimen avulla kakun päälle. Tasoita pinta ja leikkaa ylimääräinen massa terävällä veitsellä pois.

Valmista pikeeri lisäämällä kananmunan valkuaiseen tomusokeria kunnes koostumus on sopiva koristelua varten. Kokoa kakku painamalla muutamia pillejä isoimman kakun keskiosaan ja leikkaa pillit kakun korkuisiksi. Levitä ohut kerros pikeeriä kakun keskiosan päälle ja nosta seuraava kakku kakkupahveineen alimman kerroksen päälle. Laita myös seuraavaan kerrokseen pillejä ja pikeeriä ja nosta viimeinen kerros paikalleen.

Kiinnitä satiininauha tai sokerimassanauha kakkukerrosten ympärille muutamalla tipalla pikeeriä ja pursota pieniä pisteitä nauhojen yläpuolelle. Muotoile sokerimassasta kukkia ja kiinnitä pikeerillä nonparelleja kukkien keskustoihin. Kiinnitä kukat pikeerillä kakkuun. Sokerimassakoristeet on hyvä tehdä muutama päivä etukäteen, jotta ne ehtivät kovettua.



23 kommenttia:

  1. Miten ihmeessä sä osaat tehdä noin täydellisen näköisen kakun!!? Aivan tajuttoman hieno! Itte haluaisin joskus omiin häihin tämän näköisen kakun valkoisena! Ja noi kukat!! TÄYDELLISET! Mielettömän kaunis! Teet muutenkin uskomattoman hienoja kakkuja!! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä että sait muutettua profiililistaa.

    Ihastuttava kakku jälleen!
    Joudutko syömään tekemäsi kakut itse ;) ?
    Minä onneton joudun ja siksi teenkin mahdollisimman pieniä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Suurin osa kakuista menee tuttavilleni. Siinä olisikin tosiaan syömistä jos söisin itse nämä kaikki :D

      Poista
  3. Löysin blogisi sattumalta äskettäin. Kertakaikkisen upeita luomuksia teet! Ilmeisesti nyt pystyy kommentoimaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että jätit kommentin, mukavaa kevättä!

      Poista
  4. Mielettömän upea kakku ja kuten kaikki nämä teoksesi, hurjan siistejä. Mahtavaa työtä!!

    VastaaPoista
  5. Upea kakku, täydellinen suoritus jälleen!

    VastaaPoista
  6. Löysin blogisi leivontafoorumin kautta. Onpa kyllä kauniita taideteoksia. Mun makuun. :) Taidanpa vierailla uudestaanki ;)

    VastaaPoista
  7. Aivan mielettömän upean kakku. Tänään löysin blogisi ja menee ehdottomasti suosikkilistalleni!

    VastaaPoista
  8. olisko sulla jotain vinkkejä ensikertalaiselle kerroskakun tekijälle? miten sen kasaaminen onnistuisi parhaiten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerroskakkuun kannattaa laittaa "tukirakenteet", jotta alemmat kerrokset eivät painu. Pienissä kerroskakuissa voi alempiin kerroksiin painaa esimerkiksi pillejä tueksi ja laittaa jokaisen kerroksen väliin kakkupahvi. Leivontatarvikeliikkeistä saattaa löytää ihan kerroskakkuihin tarkoitettuja tukirakenteita. Itse olen tilannut tukirakenteita ulkomailta, mutta pilleillä ja kakkupahveillakin pääse jo pitkälle.

      Poista
  9. Upea kakku, varsinainen kaunotar!

    VastaaPoista
  10. Mahtavan näköinen kakku!

    VastaaPoista
  11. HEI! Ihana kakku! Haluaisin tuon täytteeen ja kakkupohjan juuri yojuhliini, mutta en 3kerroksisena. miten tiedän minkä verran mitäkin laitan, jos haluan kakusta esim saman näköisen kuin tuo viime postauksessasi oleva valkoinen kakku jossa on kukkia?

    Voisitko vastata vaikka @postiini?
    kiira.mansikka@gmail.com

    Kiitos ihanasta blogista pelastit minut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Jos teet kakun kaksikerroksisena tee kakkupohja näillä määrillä ja paista 20 cm ja 15 cm halkaisijan kokoisissa vuoissa.

      400g margariinia
      3 3/4 dl sokeria
      5 kananmunaa
      7,5 dl vehnäjauhoja
      5,5 rkl kaakaojauhetta
      3 tl leivinjauhetta
      3/4 tl vaniljasokeria
      3 dl maitoa

      Kostutus 2 dl maitoa

      Täytteen ja kuorrutteet voit tehdä saman kokoisena kuin alkuperäisessä ohjeessa.

      Poista

Thank you for your comment!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...